kalaviikko tunnus 1

Kampinkuluttajatapahtuma22

Ensimmäistä kertaa Kalaviikon historiassa kala näkyi ja maistui myös tavallisten kuluttajien keskuudessa. Kala ui myös Kampin kauppakeskukseen perjantaina ja lauantaina 11.-12.3. Tv:n ruokaohjelmista tuttu keittiöpäällikkö Kari Aihinen maistatti kalaherkkuja, opasti kalaruokien valmistuksessa ja vastasi kuluttajien kysymyksiin.

Kahden päivän aikana Aihinen myös haastatteli paikan päällä alan ammattilaisia, muun muassa ammattikalastajaa, kalanviljelijää, kalan tukkukauppiasta ja vähittäiskauppiasta. Ravitsemusasiantuntija Kaisu Meronen oli myös mukana vastaamassa kuluttajien kysymyksiin.

Kampinkuluttajatapahtuma Seppo2

Kalastaja Seppo Partanen ja keittiöpäällikkö Kari Aihinen

Royal Ravintolat tarjosivat kalaherkkujen ystäville Kalaviikon menyitä useimmissa ravintoloissaan Helsingissä. Myös Restel ravintolat osallistuivat Kalaviikko –tapahtumaan hyvillä ja terveellisillä kala-annoksilla.

Ammattilaisseminaarien rinnalle haluttiin tällä kertaa tuoda kuluttajatapahtuma ja saada kala näkyviin. Kuluttajista 76 prosenttia haluaisi syödä kalaa nykyistä enemmän ja tapahtumalla haluttiin kehottaa myös tekemään niin eli valitse kalaa ravintolassa tai valmista kalaa kotona.

Tapahtumassa kerrottiin kuluttajille, että kala on helppoa, hyvää ja terveellistä, ja sitä voi syödä vaikka joka päivä. Viestinä oli, että kala-alan yrittäjät palvelevat meitä kaikkia suomalaisia.

IMG 2777

K-Supermarket Kamppin kalaosaston Kari Keton oli tyytyväinen kalapäivään ja erityisesti Pro Kalan tuottamaan esitteeseen "Kotikeittiön Kalaviikko", joka oli houkutellut kuluttajia kalaostoksille.

Kauppakeskuksen läpi kulkee päivittäin yli 100 000 ihmistä ja moni kiinnostui kalatapahtumasta. Tapahtumapisteen ympärillä oli vipinää, erityisesti silloin kun maistatettiin kirjolohesta ja silakasta tehtyjä makupaloja. Kuluttajat olivat myös kiinnostuneita jaossa olleista kalareseptiesitteitä.

Kuluttajatapahtuman tuottajana oli Suomen Ammattikalastajaliitto ja Pro Kala. Käytännön toteutuksesta vastasi tapahtumatoimisto Impact.

IMG 2802

Lähde SAKL, Pro Kala ja Mika Remes